Viime aikoina on tullut juteltua normaalia enemmän ystävien kanssa eroista ja aihe kiinnostaa minua niin lehdissä kuin kirjallisuudessakin, johtuen tietenkin tästä omakohtaisesta ja vielä itseni mielestä vielä melko tuoreesta erosta (muuthan pitävät sitä jo vanhana juttuna, joka olisi jo syytä unohtaa). Yleinen mielipide tuntuu olevan, että jos suhde päätyy eroon tai jos jompikumpi parisuhteen osapuolista pettää, niin suhteessa on oltava jotain vikaa. Allekirjoitan tämän täysin, mutta onko kukaan aikaisemmin ottanut huomioon, että suhteen tila ei välttämättä ole molempien osapuolien tiedossa?

Kuulostaa kummalliselta, mutta juuri näin minulle on käynyt. Vaikka viimeisen vuoden elämäntilanteemme oli ulkoisilta tekijöiltään kamala ja molemmat taisimme tämän vuoksi sairastua masennukseen, olin siinä uskossa, ettei suhteessamme ole kuitenkaan mitään vikaa. Ajattelin naivisti, että vaikka ihmiset ovat sairaita niin ei suhteen tarvitse olla sitä. Varsinkin kun pystyimme puhumaan kaikesta niin avoimesti, tai ainakin minusta silloin tuntui siltä kun en tiennyt totuutta. Ihan samalla tavalla ikävöin miestäni kun hän oli poissa kotoa, ihan yhtä ylpeä olin hänestä, ihan yhtä ihanaa ja turvallista oli käpertyä hänen kainaloonsa, ihan yhtä onnelliselta minusta tuntui kun edes ajattelin häntä ja ihan yhtä paljon häntä rakastin kuin ennenkin. Ei kukaan kertonut, että meillä meni huonosti. Päinvastoin, olin ylpeä suhteestamme verratessani sitä ystävieni ja tuttavieni suhteisiin, jollaisissa en voisi kuvitella edes eläväni. 

Tiesin tai en, ainakin  minut petettiin ja jätettiin ja nyt jatkan elämääni yksin. Mutta ainakin yhden kokemuksen viisaampana, sitä on nimittäin tullut oltua vuoden naimisissa. Vähän niinkuin julkkikset :o)

Tänään tajusin, että opiskeluni ovat pahasti jäljessä. Ja koska joka tapauksessa aikaa ei tällä hetkellä löydy opiskeluun, niin pitää miettiä miten tässä tilanteessa olisi järkevintä toimia? Siirränkö opinnot hamaan tulevaisuuteen, jatkan opintoja aikataulun mukaan ja siirrän rästissä olevat tehtävät sinne tulevaisuuteen vaiko puskenko tehtävät kronologisessa järjestyksessä valmiiksi, huolimatta siitä, etten saavuta milloinkaan annettua aikataulua? Jää nähtäväksi.

Palaan vielä viikonloppuun, koska lauantai-illan baarireissulla tapahtui jännä ilmiö. Ensinnäkin vientiä miesten suunnalta olisi ollut enemmänkin, mikä on sinänsä jo mielestäni aika outoa. Mutta vielä hämärämmäksi tilanteen tekee, että kaikki minusta illan aikana kiinnostuneet miespuoliset henkilöt olivat iältään alle 22 vuotiaita :-) En sinänsä valita, söpöjä poikia olivat.