Kuulostaa kummalliselta, mutta juuri näin minulle on käynyt. Vaikka viimeisen vuoden elämäntilanteemme oli ulkoisilta tekijöiltään kamala ja molemmat taisimme tämän vuoksi sairastua masennukseen, olin siinä uskossa, ettei suhteessamme ole kuitenkaan mitään vikaa. Ajattelin naivisti, että vaikka ihmiset ovat sairaita niin ei suhteen tarvitse olla sitä. Varsinkin kun pystyimme puhumaan kaikesta niin avoimesti, tai ainakin minusta silloin tuntui siltä kun en tiennyt totuutta. Ihan samalla tavalla ikävöin miestäni kun hän oli poissa kotoa, ihan yhtä ylpeä olin hänestä, ihan yhtä ihanaa ja turvallista oli käpertyä hänen kainaloonsa, ihan yhtä onnelliselta minusta tuntui kun edes ajattelin häntä ja ihan yhtä paljon häntä rakastin kuin ennenkin. Ei kukaan kertonut, että meillä meni huonosti. Päinvastoin, olin ylpeä suhteestamme verratessani sitä ystävieni ja tuttavieni suhteisiin, jollaisissa en voisi kuvitella edes eläväni.
Tiesin tai en, ainakin minut petettiin ja jätettiin ja nyt jatkan elämääni yksin. Mutta ainakin yhden kokemuksen viisaampana, sitä on nimittäin tullut oltua vuoden naimisissa. Vähän niinkuin julkkikset :o)
]]>Palaan vielä viikonloppuun, koska lauantai-illan baarireissulla tapahtui jännä ilmiö. Ensinnäkin vientiä miesten suunnalta olisi ollut enemmänkin, mikä on sinänsä jo mielestäni aika outoa. Mutta vielä hämärämmäksi tilanteen tekee, että kaikki minusta illan aikana kiinnostuneet miespuoliset henkilöt olivat iältään alle 22 vuotiaita :-) En sinänsä valita, söpöjä poikia olivat.
]]>Vaikka nyt olenkin innoissani uudesta pöntöstä (jonka tosin asennan vasta keväämmällä) sekä lintulaudastani, en ollut sitä eilen. Jostain syystä minulta jäi arvioimatta postista tulevan paketin koko ja tämän vuoksi kävin ennen paketin noutoa ostoksilla. Varmuuden vuoksi olin myös pakannut olkalaukkuni täyteen kirjoja ja lisäksi ostin kaupasta 10 l kissanhiekkasäkin, joten kantamista riitti. Kädet olivat pitkään kuin apinalla ja tänään huomaa hartioissa, että tavaraa on kannettu. Onneksi pönttölaatikon kahva sentään hajosi vasta muutamaa metriä ennen kotiovea, muuten olisi jäänyt laatikko niille sijoilleen.
]]>Tänään töissä on mennyt päivä ihan samalla tavalla kuten muutkin päivät tällä viikolla. Eli pelasin hetken ilmastopeliä (löytyy ilmasto.org-sivuilta), ihmettelin sähköpostini toimimattomuutta (ilman toimenpiteitä), join kahvia, mietin kulkemisiani reittioppaan avulla, tutustuin työpaikan kirjahyllyn tarjontaan sekä pähkäilin, että mitä ihmettä kirjoitan työharjoitteluraporttiin tämän päivän hommista, koska enhän tietenkään voi kirjoittaa sinne totuutta.
Luin myös eräitä blogeja, joissa kerrottiin parisuhteista sekä niiden luomisen vaikeudesta. Osassa oli ihan hyvääkin asiaa, mutta silmiinpistävää kaikissa näissä oli se, miten ihmisiä kategorisoidaan eri luonteisiksi ulkonäön perusteella. Eikö hyvännäköinen ja muodikkaasti pukeutuva henkilö voi olla kiltti ja ajatusmaailmaltaan tavanomainen? Jäin tätä miettimään, mutta en saanut muodostettua niin selkeää mielipidettä asiasta, että olisin niihin blogeihin mennyt vastailemaan. Joten jääköön tämä nyt päivittelyksi täällä omassa karsinassa.
]]>En tiedä sitten oliko syynä tuo em. kolaus, mutta tänään minulle ratkesi eräs tekninen ongelma jonka kanssa olen paininut 14.11. alkaen. Työpöytäni laatikostossa on 3 laatikkoa ja aina joskus se keskimmäinen laatikko jumiutuu oudosti, mutta taas yhtä oudosti se taas suostuu aukeamaan. Kerran olen jopa jonkinmoisen vivun löytänyt mistä keskimmäinen laatikko aukeaa jumissa ollessaan, mutta vasta tänään mulle selvisi täydellisesti sen vivun olemassaolon perimmäinen tarkoitus. Keskimmäinen laatikko ei aukea silloin kun alin laatikko on auki! Tähän en ole tosin mitään järjellistä syytä vielä keksinyt, laatikostossa sama idea toimii myös toisinpäin. Alimmainen laatikko ei aukene, jos keskimmäinen laatikko on auki. Ylimmäisen laatikon saa kuitenkin auki koska tahansa riippumatta siitä missä tilassa muut laatikot ovat. Aikamoinen laatikkopalapeli.
]]>Tämä aamu taas alkoi melko kankeasti. Ex-miehelleni lähettämä, suoraan sanottuna piruiluksi tarkoittamani tekstiviesti upposikin sitten vähän liian syvälle ja mies perui torstaille sovitun dokkari-illan. Koska siitä on noin herkkä tullut? Tai sitten minä olen kovettunut täysin sydämettömäksi? Hankalaa sinänsä, koska minunhan tässä olisi oikeus olla vihainen. Asiat on kääntynyt hassusti nurinpäin.
Koska viimeksi on tapahtunut jotain oikein kivaa? En edes muista :(
]]>